Uratarina Työkalupakista takymetriin – oppiminen vei uudelle urapolulle
Vuonna 2010 kotiuduin armeijasta ja mietin, mitä lähtisin tekemään isona. Rakennusala oli jo tullut kesätöiden kautta tutuksi, joten kysyin edelliseltä työnantajaltani, löytyisikö töitä innokkaalle, joskin vielä melko kokemattomalle tekijälle.
Töitä löytyi, ja sille tielle jäin.
Vuosien aikana työmaat vaihtuivat ja kokemusta kertyi laidasta laitaan. Matkan varrella tuli rakennettua niin pientalojen sokkeleita kuin kerrostalojen vesikattojakin, ja myöhemmin mukaan tulivat myös vaativat teollisuuskohteet. Jokainen kohde opetti jotain uutta, eikä yksikään työpäivä ollut täysin samanlainen.
RTA-Yhtiöille siirryin vuoden 2022 alussa vahvistamaan rakennusporukkaa. Teollisuuskohteet toivat mukanaan uudenlaisia haasteita ja opettivat paljon niin työympäristöistä kuin projektien vaatimuksistakin. Vaikka työ oli välillä fyysisesti raskasta, juuri vaihtelevuus piti motivaation korkealla.
Muutama vuosi sitten päätin haastaa itseäni uudella tavalla ja hain opiskelemaan maanmittaustekniikkaa Lapin ammattikorkeakouluun. Monimuoto-opiskelu työn ohessa on vaatinut suunnittelua, mutta opinnot ovat edenneet tavoitteiden mukaisesti.
Keväällä 2026 avautui mahdollisuus päästä kokeilemaan käytännössä sitä, mitä olin opiskellut. Aloitin mittaustehtävissä harjoittelijana ja siirryin vähitellen yhä itsenäisempiin tehtäviin. Rakennusalan aiemmasta kokemuksesta on ollut valtava hyöty, sillä työmaiden toimintatavat olivat jo tuttuja. Samalla uudet mittauskohteet ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että olen oikealla urapolulla.
Parasta matkassa on ollut se, miten kannustavasti opiskeluun ja uuden oppimiseen on suhtauduttu. Tukea on tullut niin omalta työporukalta kuin koko RTA:n väeltäkin. On hienoa huomata, että omaa osaamista voi kehittää ja uusia mahdollisuuksia löytyy myös tutun työnantajan sisältä.
Nykyään samat työmaat näyttävät hieman erilaisilta kuin uran alkuvuosina. Siinä missä ennen mukana kulki työkalupakki, kulkee nyt yhä useammin takymetri.