Teollisuusrakentaminen RTA-YHTIÖT rakensi Gasum Oy:n biokaasulaitoksen Lohjalle

Kuva: Tomi Parkkonen, Gasum

Ympäristötietoisuus ja kiihtyvä ilmastonmuutos tuovat mukanaan uusia haasteita myös rakennusurakoitsijoille. Gasumille rakennettu biokaasulaitos oli RTA-yhtiöiden suurin hanke vuonna 2020. Urakan kokonaisarvo oli 6,38 miljoonaa euroa. Noin vuoden kestänyt urakka oli mielenkiintoinen itse biokaasuprosessin sekä työmaalla toimineiden monikansallisten asennusryhmien vuoksi.

Ennakointi mahdollistaa täsmälliset toimitukset

Työmaalla, jossa jokainen työvaihe on tarkkaan aikataulutettu, on oltava jatkuvasti tilanteen tasalla. Työmaan suunnittelussa tärkeintä on ennakointi, toteaa RTA:n työpäällikkönä biokaasulaitoksella toiminut Juha Ojala. Jokainen työvaihe suunnitellaan siten, että rakennustarvikkeiden ja työvoiman oikea-aikainen saapuminen työmaalle toteutuu mahdollisimman täsmällisesti. Tämä varmistaa sekä työn sujuvuuden että turvallisuuden. Juhan sanoihin kannattaa luottaa, koska hän on aloittanut työnjohtajana RTA-yhtiöissä jo vuonna 1994.

Korona iskee työmaan aktiivisimpaan vaiheeseen

Lohjan biokaasulaitostyömaan aikataulu oli välitavoitteineen erittäin tiukka. Heti työmaan alusta alkaen työt oli aikataulutettava tarkasti ja aikataulua oli päivitettävä viikoittain, kuvailee Lohjalla työmaan vastaavana työnjohtajana toiminut Anu Hakkarainen. Aikataulua ei suinkaan helpottanut se, että Covid-19 pakotti pienentämään työryhmien kokoa ja porrastamaan taukoja. Biokaasulaitoksen monikansalliset laiteasennusryhmät ja muut rakentajat täytyi mahdollisten tartuntojen välttämiseksi sijoittaa erillisiin taukotiloihin. Erilaiset aikataulutukset ja rajoitukset ovat varmasti aiheuttaneet harmaita hiuksia monelle projektiin osallistuneelle, kertoo työpäällikkö Juha Ojala.

Ihmissuhdetaidot ja stressisietokyky kunniaan

Selkeä viestintä, aikataulutuksen valvonta ja ihmissuhdetaidot korostuvat tällaisilla työmailla, joissa on ihmisiä eri kulttuureista. Työmailla tulee aina vastaan tilanteita, joissa töitä joudutaan syystä tai toisesta hieman koordinoimaan uudelleen. Rakentamisen ammattitaito, stressinsietokyky ja ratkaisukeskeisyys ovat tärkeitä menestystekijöitä työympäristössä, jossa rakenteiden toteuttajat ja laitteiden asentajat pyrkivät tekemään työnsä sekä ajallaan että turvallisesti.

Laiteasennusten edetessä ja käyttöönoton lähestyessä työmaalle tulee entistä enemmän kohteen loppukäyttäjiä. Heidän kanssaan asiointi on päivittäistä paikanpäällä tapahtuvaa kommunikointia sekä tietojen vaihtoa. Se on vastaavan työnjohtajan aikaa vievin, mutta tärkein tehtävä työ projektin loppupuolella. Onneksi työmaa saatiin valmiiksi ajallaan, toteaa Anu Hakkarainen helpottuneena.

Tietoja kohteesta:

Käyttöönottovuosi:
2021

Jätteenkäsittelykapasiteetti:
60 000 tn/a

Kaasuntuottokapasiteetti:
40 GWh/a

Luomulannoitteiden tuotanto:
50 000 t/a

Rullaa sivun alkuun