Infrarakentaminen Vahva ote maahan ja infrarakentamisen tarpeisiin

RTA-Yhtiöt on ollut rakentamassa Suomen huoltovarmuutta jo seitsemällä vuosikymmenellä. Maarakentaminen, jota tänään kutsumme laajemmin infrarakentamiseksi, on toimialoistamme perinteisin. Rakennamme edelleen yli 50 vuoden kokemuksella katuja ja kunnallistekniikkaa, kaukolämpö- ja vesijohtolinjoja sekä rakennusten ulkopuolisia vesi- ja viemärijärjestelmiä, salaojia, vesieneristyksiä ja hulevesijärjestelmiä.

Rakennamme Suomeen elintärkeää ja kestävää infraa.

Myös pienempiä maarakennus- ja pohjarakennuskohteita

Isojen erikoisrakennustahankkeiden lisäksi palvelemme pienemmissä maarakennus- ja pohjanrakennuskohteissa. Vahvuuteemme on monipuolisuus ja idearikkaus. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme kaikissa maarakennuksen työtehtävissä oman henkilöstömme ja kalustomme voimin sekä merkittävän kumppaniverkostomme avulla.

Asiakkaitamme ovat yksityiset teollisuuden toimijat ja valtion sekä kuntien liikelaitokset. Olemme toteuttaneet mittavia hankkeita mm. energia-, elintarvike- ja paperiteollisuudelle, kantaverkko Fingridille, vesihuoltolaitoksille, jätehuoltolaitoksille, kaukolämpöyhtiöille sekä liikenteen ja logistiikan yrityksille. Hankkeiden kautta olemme mukana rakentamassa Suomeen elintärkeää ja kestävää infraa ja pohjaa hyvälle elämälle.

Kokonaisvaltaista infrarakentamista ja kumppanuutta

Olemme infrarakentamisen kokonaisvaltainen kumppani, jonka kanssa hanke kuin hanke etenee maaliin suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Parhaan käsityksen infrarakentamisen hankkeista ja niiden kattavuudesta saat referensseihimme ja työmaatarinoihin tutustumalla!

Työtehtäviämme infrarakentamisessa:

  • Aitojen-, kaiteiden- ja meluesteiden rakentaminen
  • Teiden, katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen
  • Rakennuksen ulkopuoliset vesi- ja viemärijärjestelmien rakentaminen
  • Vesi- ja viemärijohtolinjojen rakentaminen
  • Kaukolämpöputkitustyöt, putkilinjojen rakentaminen, kaukolämpölinjojen rakentaminen, vesijohtolinjojen rakentaminen
  • Kaapelirakentaminen
  • Maanleikkaus, maankaivu ja pengerrys
  • Kiinteistöjen alue- ja pihatyöt
  • Pohjarakentaminen
  • Viher- ja ympäristörakentaminen
  • Salaojien, vesieristysten ja hulevesien rakentaminen ja muutostyöt
  • Ympäristöä suojaavien rakenteiden rakentaminen, pohjavedensuojaustyöt

Infrarakentamisen työmaat

Sähkökattilan perustustustyöt, Adven Oy

Lopen lämpölaitoksen sähkökattilan perustustyöt.

Infrarakentaminen

Hyvinkään Lämpövoima, KL rakentaminen

Kaukolämpöverkon rakentaminen Hyvinkään taajama-alueella.

Infrarakentaminen

Nummelan aluelämpö oy, KL-verkon rakentaminen

Kaukolämpöverkon rakennustyöt Vihdin Nummelassa.

Infrarakentaminen

Nurmijärven sähkö, KL rakentaminen

Kaukolämpöverkon rakentaminen Nurmijärven kunnan alueella.

Infrarakentaminen

Infrarakentamisen työmaatarinat

Tammiston sähköasemauudistus oli mittavuudessaan omaa luokkaansa

Lue lisää
Infrarakentaminen

Tarvitsetko maarakennusurakointia, maa-aineksia tai kone- ja kuljetuspalveluja? Ota yhteyttä lisätietoja ja tarjousta varten. Saat kayttöösi yli 50 vuoden kokemuksemme erikoisrakentamisen palveluista.

Ota yhteyttä

Rullaa sivun alkuun