Uratarina Maijun matka juhlapöydästä konehallin monitekijäksi
Menin keväisenä perjantai-iltana hakemaan ystäväni kanssa hänen vanhempiaan firman henkilöstöpäivän vietosta. Juhlapaikalla mentiin sisälle pöytään juttelemaan kuulumisia, ja Jarmo kysyi: ”No Maiju reipas, mites töissä on mennyt?” Vähän nahkeasti vastasin: ”Noo, siinähän sitä, ei ihmeitä, en oikein tiiä…” Tästä päästiin vauhtiin ja päätettiin, että tulen RTA:lle töihin. Bändin soittaessa taustalla minut esiteltiin heti pöydän kaikille työukoille.
Kesällä 2023 aloitin korjaamohallilla hyötyajoneuvomekaanikon opinnot oppisopimuksella. Ensimmäisenä päivänä pomoni ja työpaikkaohjaajani Kaitsu ajelutti minut ympäri kyliä, työmaita ja toimistoja. Haettiin kasa työvaatteita, turvavarusteita ja täysi työkaluvaunu vain minua varten. Siitä lähti minun oppimiseni tie, eikä sille loppua näy! Vaikka valmistuinkin ammattiin keväällä 2025, työni haastaa minua edelleen jatkuvasti. Kun kaverit kysyvät, mitä olen tehnyt tänään töissä, minulta ei tule kahta samanlaista vastausta. Työkseni huollan ja korjaan firman pakettiautoja, kaivinkoneita, pyöräkuormaajia sekä muita koneita. Lisäksi teen paljon vianhakua, pieniä hitsaustöitä, sähkötöitä, letkujen vaihtoja, satunnaisia maalaustöitä, hallin ylläpitoa, varaosien hankintaa, koneiden pesua, korjausohjeiden selvitystä ja välillä muita aputöitä. Pääosin touhuan hallilla, mutta välillä tulee tehtyä ulkona työmailla koneiden perushuoltoja tai esimerkiksi nopeita letkujen vaihtoja.
Haluan tietää, miksi jokin on rikki
Minulla ei ole koskaan ollut selkeää visiota tulevaisuudestani. Lukiossa olin hukassa, en tiennyt, mihin töihin haluaisin. Valmistuin kirjoittaen vähän kaikkia aineita. Sitten olin armeijassa. Siellä palveltuani aikani olin taas hukassa ja tein sen, mitä tiesin. Jatkoin lukioajan töissä ravintola-alalla, jossa toistui sama kaava joka päivä, ja tunsin taantuvani, jos en tehnyt jotain, missä näen työni jäljen. Nykyään tunnen olevani niin sanotuissa ”oikeissa töissä”. Töissä ja elämässä haluan tietää, miten asiat on tehty, mikä niissä on rikki ja miksi, sekä miten ne korjataan. Kysymykseni monessa on: ”Miksi?” Välillä kysyn Kaitsulta tai firman toiselta asentajalta Jarilta neuvoja ongelmiini, ja usein lopulta kolmistaan pohdimme yhdessä vastauksia. Vaikka osaankin jo kaikenlaista, tuntuu välillä siltä, että raaputan vasta pintaa tästä kaikesta. Tällä alalla on paljon opittavaa, ja onneksi töissä minulle on annettu aikaa tutkia ja selvittää eri laitteiden ja apulaitteiden toimintaa. Tieto ei näissä hommissa lisää tuskaa, päinvastoin! Turhauttaa, kun ei tiedä, mikä on vikana. Ajatuksena onkin kouluttautua töiden ohella lisää – vielä on vähän auki, mihin suuntaan tähtään.
Vastapainoa käsitöistä ja sählystä
Ystävät ovat kyselleet ja ihmetelleet, miten olen pärjännyt täällä, kun kuitenkin lähes kaikki työkaverini ovat keski-ikäisiä miehiä. Mielestäni on mennyt ihan jees! Alussa juttelin kaikkien kanssa ja kyselin paljon eri työtehtävistä. Pikkuhiljaa alkoi hahmottua, että moni on tullut tänne jäädäkseen. Minulle sanottiinkin, että: ”Kun vuoden on ollut, niin pois ei enää pääse!” Tuntuu, että olen sopeutunut tänne ihan hyvin. Kuulemani mukaan hallille on kiva ja helppo tulla isonkin ongelman kanssa, kun vastassa on hymyilevät kasvot.
Itse olen aina ollut käsillä tekijä ja innostunut tekemään milloin mitäkin. Erilaiset käsityöt – kutominen, virkkaaminen, askartelu, ompelu – ovat vuoron perään innostuksen kohteina omissa projekteissa. Ennen kuin huomaankaan, olen istunut sohvalla neuloen viisi tuntia putkeen! Myös maanpuolustusharrastus vie muutamia viikonloppuja vuodessa. Syksystä alkaneet työporukan sählyvuorot ovat saaneet monet juoksemaan hirmu hiessä pallon perässä kahdesti viikossa, myös minut!
Kun uutta työautoani tultiin teippaamaan hallille firman logoilla, teippari kysyi: ”Mihin kohtaan tää sun nimi laitetaan?” Nauraen ihmettelin asiaa, kunnes näin hänen kädessään nimitarrat. ”Luulin, että se oli vitsi! Kaitsu oikeasti tilas noi tarrat, eikä!” Nyt kyljen logon alla paistattelee nimeni.